DTS:n tarkoitus
1. Koota yhteen ja haastaa ihmisiä palvomaan, kuuntelemaan ja tottelemaan Jumalaa, auttaa heitä palvelemaan evankelioimalla, esirukoilemalla, käytännön teoin ja jopa aivan uusia työmuotoja aloittamalla, pyrkien kaikin tavoin osoittamaan millainen on Jumalan sydän tätä maailmaa kohtaan.
2. Innostaa ja edistää oppilaan jumalasuhteen kasvua, sitä Kristuksen kaltaiseksi muuttumista, joka perustuu Raamatun antamaan opetukseen, Pyhän Hengen työhön ja raamatullisen totuuden käytäntöön soveltamiseen.
3. Terävöittää opiskelijan kykyä elää ja työskennellä toisten ihmisten kanssa, erityisesti niiden, jotka tulevat erilaisesta kulttuurista, joilla on erilainen persoonallisuus tai näkemykset.
4. Varustaa opiskelija palvelemaan Jumalan suunnitelmaa, joko YWAMissa tai sen ulkopuolella, niin että hänellä olisi entistä vahvempi näky hukkuvista – erityisesti saavuttamattomista kansoista ja että hän olisi sitoutunut huolehtimaan köyhistä ja vaikuttamaan yhteiskunnassa sen kaikilla eri alueilla.
5. Välittää opiskelijalle niin Youth With A Mission Internationalin kuin kyseisen keskuksenkin perusarvot ja jakaa tietoa monista eri mahdollisuuksista tulla mukaan työhön.
